Kotivideoita
Useimpien teini-ikäisten poikien unelma-ammatti lienee elokuvaohjaaja. Itse olisin aikoinaan halunnut tehdä James Bond- ja Terminator 2 -tyyppisiä toimintaelokuvia – siis sellaisia, joissa on niin takaa-ajoja, tappeluita, ammuskelua kuin räjähdyksiäkin. Erityisesti erikoistehosteet ja räjähdykset ovat aina olleet sydäntäni lähellä.
Vanhempani hankkivat Sonyn CCD-F380E-videokameran lokakuussa 1990, jolloin olin 12-vuotias. Aloitin omat toimintaelokuvakokeiluni lähes välittömästi. Tulin filmanneeksi koko joukon erilaisia kymmenen sekunnin mittaisia trikkikuvatestejä ja tappelukohtauksia naapurustossa asuneiden kavereideni avustuksella, mutta mitään maailmaa mullistavaa en koskaan saanut aikaiseksi.
Pääosin varsin laihoiksi jääneistä käytännön tuloksista huolimatta kehittelin mielessäni aina silloin tällöin erilaisia toimintakohtauskonsepteja, joista osa oli toteuttamiskelpoisia kotikonstein, osa taas ei. Kesällä 1993 ja 1994, 15–16-vuotiaana, sain muutaman kerran sellaisen inspiraation, että toiminnallinen lyhytelokuva oli pakko toteuttaa. Jos tulosta mieli saada aikaan, kuvausassistentiksi oli aiheellista rekrytoida keskivertoteiniä keskittymiskykyisempi henkilö eli tässä tapauksessa 10-vuotias pikkuveljeni. Yhdessä saimme koostettua kolme täysimittaista toimintapätkää, jotka kaikki kuvattiin kotimme ympäristössä Kotkan Aittakorvessa.
Esittelen alla kyseiset kolme ”mestariteosta”, jotka ovat myös kokonaisuudessaan ladattavissa omalle tietokoneelle tältä sivulta. Alkuperäiset versiot koostettiin hankkimallani Panasonicin NV-HD100-videonauhurilla, jonka avulla onnistuin harjoittelun jälkeen tekemään VHS-nauhalle leikkauksia noin kahden kuvan, siis kahden 1/25 sekunnin mittaisen framen, tarkkuudella. – Nuoriso pankoon merkille, että digitaalinen videoeditointi ei siis ollut kotikäyttäjälle mahdollista ennen vuosituhannen vaihdetta.
Viimeinen video on koostettu osittain uudelleen alkuperäisestä Video8-raakamateriaalista Pinnacle Studio -ohjelmalla. Tällä sivulla oleva versio vastaa muutaman framen tarkkuudella alkuperäisen videon sisältöä. Kahden ensimmäisen videon raakamateriaalia ei enää ole olemassa, joten kyseiset videot ovat tällä sivulla siis täsmälleen alkuperäisessä muodossaan (mitäänsanomattoman pieniä ”justeerauksia” lukuun ottamatta).
Tekninen huomautus
Videot ovat katsottavissa tällä sivulla YouTube-palvelun kautta, joten niiden katselu edellyttää Flash-tukea. Jokaisesta videosta on erikseen myös kaksi ladattavaa versiota:
- AVI
- Nämä tiedostot ovat katseltavissa riittävän uusilla Microsoftin Windows Media Playerin versioilla.
- MP4
- Kyseiset tiedostot on koodattu H.264-standardin mukaisesti, joten ne toimivat ainakin QuickTime 7:llä ja sitä uudemmilla versioilla, mahdollisesti muillakin ohjelmilla.
Video 1: ”Turbo Boost”
Kesällä 1993 kuvatun ensimmäisen kotivideon pääosassa on radio-ohjattava Nikko-auto. ”Kupletin juoni” on varsin yksinkertainen: veljeni kiihdyttää auton kovaan vauhtiin ja saa sen loikkaamaan aitoon Ritari Ässä -tyyliin videokasettien pahvikoteloista väsätyn esteen läpi. Kyseiset kotelot olivat kuvausten jälkeen siinä määrin pölyisiä, että niitä ei enää iljennyt käyttää, vaan ne oli heitettävä roskiin.
Kohokohta eli hyppy kasettikotelopinon läpi kuvattiin sekunnin murto-osan mittaisissa pätkissä, joiden koostaminen manuaalisesti käytettävällä analogisella editointinauhurilla oli melkoisen tuskallista nysväystä. Kohdassa, jossa auto lentää esteen läpi, kauko-ohjattu auto singottiin ilmaan kuvasta pois rajatun hyppyrin avulla.
Kesto: 30 sek
AVI (4,8 Mt) — MP4 (1,6 Mt)
Video 2: ”Tappelu”
Seuraavan projektin aika tuli kesällä 1994, jolloin päätin kehittää näyttelijäkeskeisemmän produktion eli lyhyen tappelu- ja ammuskeluvideon. Videon alussa nojailen kotitalon terassilla pitkävartiseen harjaan, kun paikalle saapuu veljeni, joka ampuu minua kasvoihin Super Soaker -vesipistoolilla. Vastaan hyökkäykseen huitaisemalla häneltä vesipistoolin pois kädestä harjan avulla ja yrittämällä lyödä häntä harjalla useita kertoja. Kun velipoika saa siepattua harjan käteensä, tartun maassa lojuvaan kivääriin, jolla ammun kolme laukausta, kaikki huteja. Lopulta pikkuveljeni iskee minut harjalla vasten tuolia.
Tästä toimintapätkästä tuli melko vauhdikas, varsinkin hektisesti leikatun harjatappelukohdan osalta. Kun lyön vesipistoolin kuvan taka-alalla veljeni kädestä pois, pistooli näyttää putoavan etualalle aivan kameran linssin eteen. Tämä temppu onnistui siten, että todellisuudessa veljeni kädestä lensi vain vesipistoolin virkaa toimittanut puukalikka, ja kameran vieressä seisonut assistentti pudotti oikean vesipistoolin kameran eteen sopivalla hetkellä.
Ampumani laukaukset toteutettiin asettamalla pieniä ilotulitteita eli siihen aikaan niin suosittuja ”kiinalaisia” osumakohtiin. Kolmesta laukauksesta keskimmäinen osuu pöydällä olevaan vesimukiin, joka lennähtää ympäri varsin komean näköisesti.
Kesto: 60 sek
AVI (4,7 Mt) — MP4 (2,0 Mt)
Video 3: ”Lennokki”
Kesällä 1994 kuvasimme vielä kolmannen videon, joka oli tapahtumainkulultaan kunnianhimoisin, vaikka juoni oli hyvinkin yksinkertainen. Videossa heitän suurikokoisen lennokin ilmaan, mutta veljeni ampuu sen alas. Kun vaadin, että lennokki on korvattava, veli ampuu minut.
Lennokin alasampuminen piti kuvata hyvin lyhyissä pätkissä, joista lopullinen kokonaisuus sitten koostettiin. Eräissä kohdissa lennokki lensi ilman halki normaalisti heitettynä, välillä sitä taas vedettiin maata pitkin langalla, ja yhdessä kohdassa lennokkia lennätettiin toisesta siivestä kädellä kiinni pitäen. Pelkästään näiden otosten kuvaamisessa vierähti useita tunteja, ja yksittäisiä otoksia kertyi useita kymmeniä. Lopputuloksesta tuli valitettavasti hieman liian nopeatempoinen ja siten sekavahko.
Vaikeinta oli toteuttaa jälkimmäinen laukaus sekä siihen kuuluva takin repeäminen ja veren roiskahtaminen. Jälleen kerran käytössä oli uuden vuoden juhlinnasta säästettyjä ”kiinalaisia”. Muovipussin paloista, maalarinteipistä ja ketsupista rakensin veripussin, joka kiinnitettiin takkini selkäpuolelle. Osuman kuvaamista varten kamera asetettiin keittiöstä ulos kannetulle jakkaralle, koska kolmijalkaa emme omistaneet. Laitoin korvatulpat korviini, veljeni sytytti tulilangan, ja ilotulitteen halkaistessa veripussin kaaduin kameralta piilossa olleelle pihakeinun patjalle, joka toimi pehmentävänä alustana. Temppu onnistui harvinaisen hyvin.
Kesto: 32 sek
AVI (5,3 Mt) — MP4 (1,2 Mt)
Toteutumattomia projekteja
Suurin osa suunnittelemistani kotivideoista jäi kokonaan toteuttamatta. Ensimmäinen kesken jäänyt projekti oli U – Ulkoilijat, jonka käsikirjoitin jo loppuvuodesta 1987. Kyseessä oli parodia tv:ssä niihin aikoihin pyörineestä tieteissarjasta V – Vierailijat. Useimmat 1970-luvun puolivälin tienoilla tai hieman sen jälkeen syntyneet pojat muistanevat, kuinka joka viikko ala-asteella keskusteltiin siitä, kuka oli uskaltanut katsoa viimeisimmän jakson V:stä. Kyseessä oli näet sarja, joka herätti kauhuelementtiensä ja verrattain varhaisen esitysaikansa vuoksi paljon julkista keskustelua.
U – Ulkoilijat piti kuvata Kotkan AV-keskukselta vuokratulla videokameralla koululuokkamme, Velhonkallion ala-asteen 5A:n, yhteisenä projektina. Videohanke oli lähtenyt liikkeelle vastauksena jyväskyläläisen ”kummiluokkamme” meille lähettämään videotervehdykseen, joka oli ainakin sen aikaisilla peruskoulustandardeilla mitattuna harvinaisen ammattimaisesti toteutettu viihdepaketti.
Olin käyttänyt lukemattomia tunteja ideoimani Ulkoilijat-parodian suunnitteluun, ja käsikirjoituksellekin oli kertynyt pituutta viitisentoista A5-sivua. Esityksen huippukohdassa oli tarkoitus repäistä yhden esiintyjän otsasta pala ”ihoa” pois, jolloin alta olisi paljastunut avaruusliskon suomuinen iho – aivan kuin alkuperäisessä V-sarjassa. Tätä tarkoitusta varten olin askarrellut kankaasta, paperista ja teipistä esiintyjän otsaan kiinnitettävän ”ihonpalan” alta pilkottavine vihreine avaruushirviöihoineen. Siitä tuli luokkakavereidenikin mielestä harvinaisen autenttisen näköinen.
Esityksen onnistuminen halutulla tavalla oli kuitenkin melko epätodennäköistä, sillä suurin osa luokkakavereistani, opettajasta puhumattakaan, oli lievästi sanottuna pihalla suunnitelmieni suhteen, eikä minkäänlaista kuvamateriaalin editointimahdollisuutta ollut tarjolla. Se, olisiko koko jutusta tullut yhtään mitään, jäi kuitenkin ikuisiksi ajoiksi selvittämättä, sillä tarinaan yhteensä noin kaksi riviä kirjoittanut ”kakkoskäsikirjoittaja” Rami (nimi muutettu) tulistui eräänä päivänä siitä, että olin hänen mielestään liian keskeisessä osassa esityksen suunnittelussa, ja repi koko käsikirjoitukseni olemattoman pieneksi silpuksi ilman vähäisintäkään provokaatiota taholtani.
Koska videokameran vuokrauspäivä oli tässä vaiheessa jo lyöty lukkoon muutaman päivän päähän, koko U-projekti jäi toteuttamatta. Käsikirjoitin sen tilalle ennätysvauhdilla parin luokkakaverin avustuksella agenttitarinan KGB:n agenttien kohtalo, joka kuvattiin kahtena editoimattomana otoksena ala-asteemme kirjastossa ilman lavasteita tai puvustusta. Lopputulos oli niin järkyttävän surkea, että kyseistä pariminuuttista videota saa vielä tänä päivänäkin katsella melkoisen vaivautuneena, vaikka olimme kuvaushetkellä noin 10-vuotiaita.
Alkuperäinen V-sarja (1984) ja KGB:n agenttien kohtalo (1988)
Suunnittelin 1980-luvun loppupuolella pari muutakin toiminnallista lyhytfilmiä, jotka kuitenkin jäivät kaikki storyboard-asteelle. Yhdessä videossa olisi tapeltu ala-asteemme kiipeilytelineellä, toisessa taas piti laskettaman mäkeä Stiga-kelkalla siten, että matkan varrella olisi sattunut jokunen onnettomuus.
Lukioaikoina käsikirjoitusvaiheeseen asti selvisi pari projektia. Ensimmäisessä videossa tarina olisi ollut tavallista keskeisemmällä sijalla: video olisi kertonut sarjamurhaajan hyökkäyksestä ja katoamisesta. Toinen video, jota varten saatiin kokeilumielessä jopa kuvatuksi hieman kuvamateriaalia, olisi sisältänyt kohtauksen, jossa mies roikkuu mopon perässä samaan tapaan kuin T-1000 roikkui auton perässä elokuvassa Terminator 2. Kyseiseen kohtaukseen olisi kuulunut myös joitakin pyroteknisiä tehosteita, joiden toteuttaminen olisi saattanut olla hieman vaarallista. Valitettavasti nämäkin suunnitelmat jäivät pelkiksi suunnitelmiksi.
Kokonaan toteuttamatta jäi kesällä 1994 kaavailemani suurisuuntainen projekti, jossa ammuskelu- ja tappelukohtaukset olisi viety kotielokuville ehkä tyypillisimpään paikkaan: hiekkakuopalle. Sellainen olisi löytynyt Kotkan ja Pyhtään rajalla olevasta Räskistä, ja kävinkin paikan päällä kerran jos toisenkin suunnittelemassa kohtausta, joka olisi kuvattu pudottamalla vaatteisiin puettu mallinukke simuloidun räjähdyksen saattelemana hiekkakuoppaa ympäröiviltä kallioilta alas. Epäselvää on, kuinka hyvin tämä projekti olisi onnistunut, jos olisin sitä yrittänyt toteuttaa.
Suunnitelmistani viimeinen oli eeppinen postapokalyptinen dystopia – elokuva, jonka toteuttaisin, jos käytössäni olisi rajattomat resurssit. Kyseessä olisi ollut ydinsodan jälkeiseen tulevaisuuteen sijoittuva kauhu-/toiminta-/tieteisparodia. Keskeistä osaa olisi näytellyt vankilaa muistuttava ränsistynyt koulu, jonka vangit – siis oppilaat – nousevat kapinaan. Elokuva olisi päättynyt suureen toimintakohtaukseen, jonka huipennuksena koulu olisi räjäytetty taivaan tuuliin. Lupaan toteuttaa tämän projektin heti, kun saan käyttööni ylimääräiset kymmenen miljoonaa euroa.