Alla on oikeustieteen luonnetta käsittelevä lyhyt sähköpostikeskustelu, jonka kävin erään oikeustieteellistä koulutusta vailla olevan ystäväni kanssa. Keskustelun käynnisti surullisen kuuluisa valtioneuvoston asetus, joka mainitaan heti keskustelun alussa. Sähköpostit ovat yksittäistä sanamuotomuutosta lukuun ottamatta alkuperäisessä muodossaan.
Finlex-tietokannassa on valtioneuvoston asetus, jonka nimi on vaatimattomasti seuraava:
Valtioneuvoston asetus voimaantulosäännöksen muuttamisesta valtioneuvoston asetuksessa maaseudun kehittämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen voimaantulosäännöksen muuttamisesta.
Tuliko selväksi?
Joo. En voinut olla miettimättä tätä.
Ymmärsin tuon (3 minuutin miettimisellä, saattaa siis mennä metsään) suunnilleen näin:
Eli tuota on luettava täysin perverssisti edestakaisin. Joko reunoista keskelle tai sisältä ulos. Tämä muistuttaa oudolla tavalla C- tai C++-kielen osoitintyyppien määrittelyjä. Klassinen esimerkki (ei ole minun keksimäni, ks. lähde):
Olkoon x taulukko, jossa on N osoitinta funktioihin, joiden paluuarvoina on osoittimia funktioihin, joiden paluuarvoina on osoittimia merkkeihin.
Tällainen taulukko määritellään seuraavasti:
char *(*(*x[N])())();
Tuollaisen tyypin kasaaminen on helpompaa, jos sen tekee ulkoa sisäänpäin pala kerrallaan:
typedef char *pc; /* pointer to char */ typedef pc fpc(); /* function returning pointer to char */ typedef fpc *pfpc; /* pointer to above */ typedef pfpc fpfpc(); /* function returning... */ typedef fpfpc *pfpfpc; /* pointer to... */ pfpfpc x[N]; /* array of... */
Eikös lakiteksteissä voisi ottaa jotain samanlaista systeemiä? Ensin sanottaisiin, että on asetus (1). Sitten on asetus (2), joka muuttaa asetusta (1) jne. Lopuksi saadaan asetus (4), joka muuttaa asetuksen (3) voimaantulosäännöstä. Eihän kukaan ihminen tajua tuollaista litaniaa suoralta kädeltä. Paitsi kaiketi juristi.
Niin, juristit eivät todellisuudessa ole miettineet koko asiaa yhtään, eikä tuota otsikkoa ymmärrä suoralta kädeltä juristi sen paremmin kuin perushumanisti tai tekniikan tohtori. Hölmömpi voisi luulla asetusten monimutkaisten nimien johtuvan siitä, että koko lainsäädäntösysteemin olisi oltava ylläpidettävissä koneellisesti. Näin asia ei ole, surkuhupaisaa kyllä. Kyse on siitä, että ministeriöiden ja muiden lainvalmisteluelinten byrokraatit tekevät muutossäädöksiä vanhan perinteen mukaan copy–paste-tyylisesti. Kaikki säädöspäivitykset massiiviseen Finlex-tietokantaan tehdään manuaalisesti, joten mitään syytä lähettämäni esimerkin kaltaiseen sekavuuteen ei ole.
Kyseinen esimerkki havainnollistaa myös sitä, miten oikeustiede eroaa muista tieteistä: siten, että oikeustiede ei ole tiedettä. Oikeustiede on perusluonteeltaan systematisoitua byrokratiaa, vieläpä varsin huonosti systematisoitua. You can quote me on that.
Lainsäädäntömenettelyn historiaan perehtynyt oikeustieteilijä toteaisi, että ajoittain sekava järjestelmä koomisine asetusnimikkeineen ”heijastelee Ruotsin ja Venäjän vallan ajoilta periytyvän oikeuskulttuurin moniulotteista historiaa, jossa näkyy myös erityisiä vaikutteita germaanisesta systematiikasta”. Koska lakien päivityssysteemi on käytännössä valtava ”kone” tai ”automaatti”, voisimme kysyä mielipidettä myös insinööriltä tai insinöörin aivoilla ajattelevalta ihmiseltä. Arvio olisi tällöin seuraava: ”Lainsäädäntömenettely on perustavanlaatuisella tavalla ’rikki’, sillä se on jo alun perin suunniteltu ala-arvoisen huonosti ja sisältää kaiken lisäksi enemmän legacy-roinaa kuin FAT32-tiedostojärjestelmä tai lomiteltu NTSC-videokuva. Sen ylläpitoprosessit eivät ole tehokkaasti automatisoitavissa, päivittäminen on tehtävä raskaalla manuaalisella menetelmällä, ja dependencies-tyyppiset riippuvuussuhteet ovat täysin levällään – tietyiltä keskeisiltä osiltaan jopa kokonaan määrittelemättä. Järjestelmä ei missään nimessä sovellu tuotantokäyttöön.”
Matematiikassa ja CS:n alalla asioita on mietitty sekä käytännön että teorian tasolla, jotta osataan sanoa char *(*(*x[N])())(); tai haluttaessa vaikka jotain helpomminkin ymmärrettävää. Oikeustieteessä vastaavia ongelmia ei ole mietitty – tai jos on, niin on mietitty miten sattuu.
Oikeustieteessä argumentit ovat pääasiassa luokkaa ”2 pykälää ei sovelleta 3 momentin tapauksessa, joten 4 luvun 5 pykälä tulee sovellettavaksi, koska 6 momentissa niin lukee”. Tässä on kyse ns. lainopista eli atomistisesta pykälien pyörittelystä, joka muodostaa 95 % kaikesta oikeustieteestä ja 100 % käytännössä sovellettavasta oikeustieteestä. Jäljelle jäävä 5 % koostuu pääasiassa oikeusfilosofisista höpinöistä, jotka ovat tasoa ”normi ohjaa ihmisten käyttäytymistä, mikä johtuu normin normiluonteesta”. Hyvin harvinaisen poikkeuksen muodostavat formaalin logiikan keinoin tapahtuvat analyysit, joiden käytännön relevanssi onkin sitten pyöreä nolla.
Otettakoon lisäesimerkki. Jos matemaatikolta kysytään, miksi nollalla ei voi jakaa, matemaatikko antanee vastauksen, joka on luonteeltaan seuraavanlainen: ”Nollalla jakamiselle ei ole mielekästä määritellä vastausta, koska mikään järkevä reaaliluku tai muu luku ei sellaiseksi kelpaa.” Jos juristilta kysytään, miksi nollalla ei voi jakaa, vastaus on, että ”Tuorin mielestä nollalla itse asiassa voi jakaa, Klamin mielestä taas ei voi, mutta korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen mukaan nollalla jaettaessa vastaus on arkipäivinä 154 ja pyhinä sekä parittomien viikkojen maanantaipäivinä määrittelemätön; EY-tuomioistuin ei ole kuitenkaan ottanut vielä asiaan kantaa, joten vastaus ei ole lopullinen”.
Koko tieteenala on vedetty tyystin hatusta (sekä mahdollisesti myös hanurista), sillä se on täysin mielivaltaista. Oikeustieteilijät ovat miettineet parituhatta vuotta, mikä on oikeuden ja moraalin suhde, miksi oikeus velvoittaa, onko ristiriitatilanteessa sovellettava lakia A vai lakia B, miten lakien päivittäminen on mielekkäintä tehdä ym. ym. ym. – ja lopputulos on se, että näissä ongelmissa ei ole päästy puusta pitkään. Jos muut tieteet kehittyisivät yhtä hitaasti kuin oikeustiede, Nature-lehdessä julkaistaisiin tänä päivänä perusteellisia ja peer-seulan läpäisseitä syvällisiä tutkimusraportteja, jotka käsittelisivät tulen ja veden suhdetta muihin alkuaineisiin.
Oikeustieteessä on toki kehitetty joitain hyviä ideoita, joita en tässä käy enumeroimaan, mutta mitään mullistavaa tämän allegoidun tieteenalan piiristä ei lie kuunaan siinnyt.