Isänmaan toivot
These go to eleven
Ollessani yläasteen kahdeksannella luokalla eräs 7. luokan oppilas, Pönde (nimi muutettu), kehuskeli, että hänen isällään on 150-prosenttista alkoholia. Kuten arvata saattaa, suhtauduin väitteen todenperäisyyteen melko epäilevästi. Koska kukaan ympärilläni olleista 14-vuotiaista ei kuitenkaan pitänyt ajatusta 150-prosenttisesta alkoholista mitenkään outona, päätin kertoa mielipiteeni Pöndelle, toki mahdollisimman varovaisesti.
Pönde kuitenkin väitti kivenkovaan, että moista ainetta saisi hänen isältään, kun vain pyytäisi: ”Vittu ihan varmasti on totta! Se on vittu apteekissa töissä, sieltä se on vittu saanut!”
Yritin johdatella Pöndeä hienovaraisesti kohti asian ratkaisua: kysyin häneltä, paljonko puhdasta alkoholia sisältyisi yhteen litraan 150-prosenttista alkoholiliuosta. Pöndeä ei tällainen lähestymistapa miellyttänyt: ”Vittu näytänks mä jollekin matematiikolle vai, saatana?”
Selitin mahdollisimman lyhyesti ja kansantajuisesti, että litrassa kyseistä ainetta olisi puolitoista litraa puhdasta alkoholia, mikä on tietenkin mahdotonta – yhtä mieletöntä olisi väittää vaikkapa, että 170-senttisen henkilön pituudesta 190 senttiä olisi ylävartaloa.
Pönde vastasi: ”Voi vittu! Miten sä voit olla tollanen nero?”
Inessiivi on sitä ku sä oot niinku ines
Peruskoulun yläasteen äidinkielen opetusohjelmaan kuuluu vokaalisoinnun käsitteen opettaminen. Vokaalisointu on eräs suomen kielelle ominainen piirre ja tarkoittaa sitä, että samassa suomenkielisessä sanassa ei voi yleisesti ottaen olla sekä etuvokaaleita (y, ä, ö) että takavokaaleita (u, a, o). (Vokaalit e ja i ovat neutraaleita vokaalisoinnun suhteen.) Sääntö ei kuitenkaan ole aukoton: useissa vierasperäisissä sanoissa, kuten olympialaiset, esiintyy sekä etu- että takavokaaleita, ja suomalaisille tällaisten sanojen ääntäminen kirjoitusasun mukaan tuottaakin usein vaikeuksia.
Vokaalisointu, toiselta nimeltään vokaaliharmonia, rajoittaa siis sitä, mitä vokaaleita sana voi sisältää. Sana-käsitteen määritelmä ei ole kuitenkaan aivan yksiselitteinen, eikä vokaalisointu koskekaan yhdyssanoja. Esimerkiksi sanassa talvipäivä on sekä etuvokaali ä että takavokaali a, mikä on näennäisesti vokaalisoinnun vastaista. Koska kyseessä on yhdyssana, sääntö ei kuitenkaan sovellu.
Äidinkielen opettajamme yritti havainnollistaa vokaalisointusäännön soveltumattomuutta yhdyssanoihin yrittämällä keksiä sopivia esimerkkejä, kuten yllä mainittu talvipäivä. Olisin halunnut viitata ja sanoa ”hääyöaie”, mutta en uskaltanut, jottei seuraavalla välitunnilla ns. lätty olisi ns. lätissyt. Ennen kuin opettaja ehti jatkaa, ehdin sen sijaan huutaa takarivistä nokkelana poikana ”räkäpallo!”
Kyseessä oli toki aivan oikea ja hyväksyttävä esimerkki yhdyssanasta, jossa on sekä etu- että takavokaaleja. Eräs Make (nimi muutettu) yritti jatkaa vitsiä, vaikkei ollut ymmärtänytkään, mistä oli kyse. Make huusi ”Oksennuskasa!” ja mumisi parit ”vitut” vielä perään.
Muuten hyvä, mutta sanassa oksennuskasa on pelkkiä takavokaaleita. Tätä ei kuitenkaan moni oppilas käsittänyt, koska Maken ”oivallus” irrotti luokasta vähintään yhtä suuret naurut kuin oma kommenttini. Minuakin ”Oksennuskasa!” kyllä nauratti, mutta eri syystä.
”Perspektiivi?” Opettaja, Juha kiroilee!
Tyypillisen 11- tai 12-vuotiaan lapsen spatiaalinen orientaatiofasiliteetti eli ns. avaruudellinen hahmotuskyky ei ole läheskään niin kehittynyt kuin saattaisi luulla. Havaitsin tämän henkilökohtaisesti ala-asteella – eräällä viidennen luokan kuvaamataitotunnilla.
Erääseen opettajan meille antamaan piirustustehtävään kuului mm. lattialla olevan roskakorin piirtäminen. Itse piirsin roskakorin osapuilleen seuraavaan tapaan (oheinen piirros ei ole alkuperäinen, vaan se on tehty vain havainnollistamaan tätä tarinaa):
Luokkakaverini pitivät tällaista kuvaa naurettavana, sillä se oli heidän mielestään virheellinen: ”Voi vittu! Ootsä vittu vähän tyhmä? Kai se nyt vittu kaatuis, jos siinä ois tollanen pyöree pohja.”
Lähes kaikkien luokkakavereideni näkemys realistisesta roskakorista olikin seuraavan kuvan mukainen:
Olenkin kehittänyt itselleni seuraavan moton: Vaikka olisi kuinka fiksu, niin aina löytyy joku, joka on tyhmempi.
Mainittakoon lopuksi, että vanhan yläasteeni nimestä ”Karhuvuoren yläaste” saa anagrammin ”Vau, Terhon surkea äly”.